Viisi vinkkiä vuoteen 2018

Vuoden alku on lupausten aikaa. Silloin valkaistaan nenää ja pyritään muuttamaan elämäntapoja muutenkin paremmiksi. Useimmiten hetken päästä kuitenkin olemme löytäneet itsemme jälleen vanhoissa tavoissa. Mikään ei muuttunutkaan lopullisesti.

Jos tarkoituksesi on olla tyytyväisempi itseesi loppuelämäsi ajan, tarvitset ainakin nämä viisi juttua.

  1. Ole armollinen itsellesi

Usein ruoskimme itseämme eteenpäin, rankaisemme huonoista valinnoista ja haukumme epäonnistumisistamme. Lapsestakin kasvaisi vihainen ihminen ja kapinallinen noissa kasvuolosuhteissa. Opettele siis puhumaan itsellesi kannustavasti, kiitä itseäsi, ole ymmärtäväinen ja rakastavainen. Elämästäsi tulee huomattavasti miellyttävämpää ja todennäköisesti onnistut useammin.

  1. Käytä viisi sekunttiasi viisaasti

Kun teet muutoksia omaan toimintaasi, aivosi automaattisesti alkavat selitellä, miksi muutos ei juuri nyt kannata. Ellet tee päätöstä viiden sekunnin sisällä impulssista, voit unohtaa koko muutoksen, koska olet jo selittänyt sen turhaksi. Kun saat impulssin toimia toisin, tee se heti.

  1. Katso, mihin olet menossa

Kun tiedät, minne suuntaat, tiedät myös, ellet ole sillä tiellä. Ajattele omaa suuntaasi niin, että mietit, millaiset asiat tuntuvat sinusta todella hyvältä. Tunne sitten tuota tunnetta usein. Se ohjaa sinun toimintaasi ja huomaat pysyväsi oikeassa suunnassa.

  1. Tutki, mikä on ärsytyksesi takana?

Kun sinua oikein ärsyttää, tutki, mistä se johtuu. Helppo vastaus on siinä, että toinen teki jotain, joka sai sinut ärsyyntymään. Ja noin tuo ärsytys varmasti syttyikin, mutta miksi. Miksi juuri se asia sai sinut ärsyyntymään? Todennäköisesti olet tyytymätön jossain tuohon asiaan liittyvässä omaan toimintaasi. Hyvä kun ärsyynnyit, opit itsestäsi samalla lisää. Tarvitsetko muutosta jossain kohtaa? Jos, niin ryhdy toimiin, lempeästi ja välittömästi.

  1. Vaihda rutiinejasi

Elämänlaatumme syntyy päivittäisistä pienistä valinnoistamme, joilla olemme rakentaneet itsellemme rutiineja. Mitkä sinun rutiinisi ovat? Vievätkö ne sinua siihen suuntaan, minne haluat olla menossa. Rutiinin muuttaminen tapahtuu harjoittelemalla uusi rutiini, josta tulee rutiini tarpeeksi harjoittelemalla. Kyse on siis toistosta. Ensin täytyy vain muistaa toimia toisin ja ajan kanssa toiminta automatisoituu.

Varsinkin silloin, jos elämä on koetellut ja antanut mutkaista sekä mäkistä kyytiä, on omien tapojen muuttaminen voimia vievää. Silloin, kun on muutenkin ollut rankkaa, ei enää tarvitse ruoskaa muutosten tekemiseen.

ONNEA UUDENLAISEEN TYYDYTTÄVÄÄN ELÄMÄÄSI!

Älä tee lupauksia rikottavaksi. Ole sen sijaan lempeä itsellesi, tutki suuntaasi ja vaikuta pieniin elämän valintoihisi. Elämässäsi on kyse Sinun hyvinvoinnistasi ja tyytyväisyydestäsi.

Entä jos tänä vuonna ihan oikeasti lähtisit kohti parempaa ja tyydyttävämpää tulevaisuuttasi?

Varsinkaan silloin, jos elämä on jo koetellut kovasti, yksin ei tarvitse osata kulkea. Apua ja tukea muutosten tekemiseen vaikeiden elämäntilanteiden jälkeen löydät helposti ja edullisesti verkkokurssilta: Jatka matkaasi ehjänä eteenpäin. Oikeasti tyydyttävämpi elämä voi olla vain yhden päätöksen takana.

Tästä pääset tutkimaan, mitä saat verkkokurssilta.

Onnea vuoteesi 2018!

GGDB Slide Sale in less than
Golden Goose Sale solid
 

Comments

No comments made yet. Be the first to submit a comment